Maailman paras journalistinen blogi?

6. lokakuuta 2009
Merja Drake

Lupasin aiemmin kertoa, mikä sivusto voittaa Online News Associationin palkinnon bloggaus-sarjassa. Itse arvelin voittajaehdokkaaksi New York Timesin The Well blogia, mutta toisin kävi. Voittajaksi julistettiin NPR.org:n (National Public Radio) Planet Money. NPR.org on voittoa tavoittelematon yhteisö, jolla on noin 27 miljoonaa kuuntelijaa.

NY:n The Well blogia arvelin voittajaksi, koska Yhdysvalloissa on käynnissä suuri terveysreformikeskustelu ja The Well blogissa on kyse nimenomaan terveydestä - tai pikemminkin terveysjournalismista. Planet Money, kuten nimestäkin voi päätellä, keskittyy toiseen otolliseen ajankohtaisteemaan eli talouteen. Sivuston palkitsemisperusteissa mainittiin, että Planet Money tarjoaa lukijoilleen taloudesta juuri sellaista tietoa mitä lukijat kaipaavat; syvällistä ja taustoittavaa tietoa talouden tilasta, trendeistä ja ennusteista. Planet Moneyn tekijöillä on palkintoraadin mukaan kyky selittää ja tulkita talousasioita tavalliselle lukijalle hyvin ymmärrettävällä tavalla. Planet Moneyn ajankohtaisuudesta kertoo sekin, että sivustolla on runsaasti terveysaiheisia juttuja. Ulkoasultaan sivusto muistuttaa yllättävän paljon HS.fi-sivustoa.

ONA:n vuoden 2009 konferenssin keskeisin aihe oli mikäpä muu kuin Twitter. Tuntui sille, että San Franciscossa ei muusta juuri puhuttukaan, paitsi bloggauksesta. Miksi Twitteriä pidetään niin tärkeänä juuri journalistisesta näkökulmasta? Kyse on reaaliaikaisesta julkaisemisesta. Kun juttu julkaistaan omassa mediassa, se luodaan julkaisujärjestelmän avulla. Järjestelmät julkaisevat uutiset usein viiveellä. Lisäksi hakukoneiden täytyy indeksoida juttu, jotta se näkyy hakutuloksissa, ja tämä vie aikaa. Twitter on onnistunut ratkaisemaan tämän asian, ja juttuvirta on välittömästi julkinen. Lisäksi useimmilla yhdysvaltalaisilla journalisteilla on Twitterissä suuri oma lukijakuntansa, joka seuraa jatkuvasti tiettyjen toimittajien Tweedejä. Kiihtyvässä uutiskilpailussa kyse on siis sekunneista, ei enää minuuteista.

Kommentteja (0)

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.

Kommentoi kirjoitusta!